okay, so these are the italian stairs, that mau is used to, now; I was exhausted today with climbing up everything that is possible to climb up; and picking flowers seems to be a habit now as well; I remember the sunglasses; who is the new owner; maybe you should have left some note about them...; now a sunny berlin, with healthy rainings, healthy for my gardenplace;
eouw, mitkä näkymät! ajatella että joku saa katsella tuota joka aamu ja päivä ja ilta.. vuodenvaihteessa vierailin etelä-ranskassa talossa jossa oli samankaltaiset näkymät yli laakson merelle asti, ja vielä vuoria kaiken kruununa. todella hämmentävää. miten siihen ikinä tottuu? pystyiskö sitä keskittymään mihinkään kun koko ajan pitäisi vain nojailla ikkunalautaan ja katsella tuota kaikkea ja taivaan eri sävyjä sen kaiken yllä:)
Kuvasi ja kertomuksesi aiheuttavat samaan aikaan tyytyväisyyttä ja matkahaikeutta. Olet niin kauniisti kuvannut paikkaanne - siitä tyytyväisyys. Ja samasta syystä oikeastaan myös haikeus - minäkin tahtoisin matkalle, noin kauniiseen paikkaan. Eikä matkaa ole nyt lähinäkymissä, se vähän harmittaa. Tuo kimppu-ikkunaluukkukuva on nii'in ihana!
Liivia, mäkin tulin siihen tulokseen, että vihreät luukut ja valkoinen seinä on paras yhdistelmä. Haalistuneet vaaleanpunaiset seinät olivat myös ihania. Ja appelsiiniseinät. Haalistuneet.
Ola, the sunglasses were not so special, but now I have to look for new ones. I lost something way more important too...
Outi, tuntui tosiaan siltä, ettei koskaan ollut katsonut tarpeeksi. Valomeri illalla oli kaikkein paras (tällaiselle landepaukulle).
Celia, kiitos. Tuntuu siis hassulta laittaa kuvia tänne tälleen, jotenkin mahtipontisesti(?). Tuntuu, että niiden pitäisi olla erityisempiä tms.
Tanja, Kiitos. Kiitos. Mä aina epätoivoisesti haaveilen matkoista, ja tämä tapahtui aika yllättäin, juuri kun toivoa ei ollut. Eka kerta Italiassa, mutta ei varmasti viimeinen!
9 kommenttia:
hello - this looks blissfully peacefully lovely.
i picked wild flowers today from the field which we borrow to grow food.
it's nice that you're back.
Aah näitä!
Rakastan noita vihreitä ikkunaluukkuja, minusta niiden täytyy olla just vihreät.
okay, so these are the italian stairs, that mau is used to, now; I was exhausted today with climbing up everything that is possible to climb up; and picking flowers seems to be a habit now as well; I remember the sunglasses; who is the new owner; maybe you should have left some note about them...; now a sunny berlin, with healthy rainings, healthy for my gardenplace;
beautiful.. i need a trip to the countryside :)
eouw, mitkä näkymät! ajatella että joku saa katsella tuota joka aamu ja päivä ja ilta..
vuodenvaihteessa vierailin etelä-ranskassa talossa jossa oli samankaltaiset näkymät yli laakson merelle asti, ja vielä vuoria kaiken kruununa. todella hämmentävää. miten siihen ikinä tottuu? pystyiskö sitä keskittymään mihinkään kun koko ajan pitäisi vain nojailla ikkunalautaan ja katsella tuota kaikkea ja taivaan eri sävyjä sen kaiken yllä:)
Oi mitkä kuvat niin kauniit!
Luin aluksi väärin: lost flowers. Kiitos näistä!
really nice photos, especially the first one, like from a fairytale. and wild flowers are my favorites!
Kuvasi ja kertomuksesi aiheuttavat samaan aikaan tyytyväisyyttä ja matkahaikeutta. Olet niin kauniisti kuvannut paikkaanne - siitä tyytyväisyys. Ja samasta syystä oikeastaan myös haikeus - minäkin tahtoisin matkalle, noin kauniiseen paikkaan. Eikä matkaa ole nyt lähinäkymissä, se vähän harmittaa. Tuo kimppu-ikkunaluukkukuva on nii'in ihana!
Thanks, Nath & Marie & MW!
Liivia, mäkin tulin siihen tulokseen, että vihreät luukut ja valkoinen seinä on paras yhdistelmä. Haalistuneet vaaleanpunaiset seinät olivat myös ihania. Ja appelsiiniseinät. Haalistuneet.
Ola, the sunglasses were not so special, but now I have to look for new ones. I lost something way more important too...
Outi, tuntui tosiaan siltä, ettei koskaan ollut katsonut tarpeeksi. Valomeri illalla oli kaikkein paras (tällaiselle landepaukulle).
Celia, kiitos. Tuntuu siis hassulta laittaa kuvia tänne tälleen, jotenkin mahtipontisesti(?). Tuntuu, että niiden pitäisi olla erityisempiä tms.
Tanja, Kiitos. Kiitos. Mä aina epätoivoisesti haaveilen matkoista, ja tämä tapahtui aika yllättäin, juuri kun toivoa ei ollut. Eka kerta Italiassa, mutta ei varmasti viimeinen!
Lähetä kommentti